tiistai 10. lokakuuta 2017

Syksy

Pitkästä aikaa päivitystä bloginkin puolelle! Viimeiseksi vuodeksi vaihdoinkin opiskeluni Jyväskylästä Tampereelle, ja kuten aina syksyisin, on tämäkin syksy ollut todella hektinen ja paljon on tapahtunut. Uuteen kouluun ja sen tapoihin on tullut totuteltua ja uudet värisarjat opeteltua. Alle laitankin muutamat ehostukset ehostustunneilta ja yhden harjoitus kampauksen.


Ensimmäisenä 'häämeikki' jossa teemana syksy häät.

Pohjalle primeria, meikkivoidetta, punaisuuden neutraloijaa sekä tummien silmänalusten peittäjää. Pohjan kiinnitys värittömällä irtopuuterilla.

Poskille sekä ohimoille käytin aurinkopuuteria tuomaan lämpöä. Poskipäille highlighteria tuomaan valoa.

Kulmat täytettiin puuterimaisella kulmavärillä, jonka päälle vielä levitettiin väritöntä kulmageeliä.

Luomille pohjaan levitin silmämeikin primeriä, jonka päälle valitsin neutraalin vaalean sävyn koko luomelle. Tämän jälkeen luomivakoon levitin kevyesti oranssia ja ulompaan nurkkaan sekaisin tumman ruskeaa ja tumman lilaa, joka blendautui keskelle rusehtavaksi glitteriksi. Sisänurkka vaalealla glitterillä.
Rajaukset tein nestemäisellä eyelinerillä käyttäen sivellintä.
Ripset taivutettiin ja laitettiin ripsaria sekä alas että ylös.

Huuliin valitsin rajaukseen sekä huulipunaksi tumman violetin, sillä se kävi hyvin silmämeikkiin ja teemaan.































Seuraavana  meikkinä 'trendimeikki' josta haluttiin melko kevyt.


Pohjan tein samalla tavalla miten edellisessä meikissä, alle primeri, meikkivoide, punaisuuden häivyttäjä sekä consealer. Kiinnitys irtopuuterilla.

Poskille kevyesti aurinkopuuteria, poskipäille persikkaista poskipunaa sekä highlighteria.

Kulmat täytettiin kulmakynällä ja värittömällä kulmageelillä.

Luomet pohjustettiin silmämeikin primerillä, jonka päälle peitevoidetta sekä kevyesti puuteria. Seuraavaksi koko liikkuvalle luomelle vaaleaa luomiväriä. Luomivakoon sekä ulkonurkkaan punasta luomiväriä, jonka päälle blendasin vielä hieman tummempaa punaista syventämään väriä. Keskiosaan blendasin punertavaa shimmeri luomiväriä, joka häipyi sisänurkkaa kohden ja blendaantui vaaleaan shimmeriin.
Rajaukset tein siveltimen kanssa nestemäisellä eyelinerillä.
Ripset taivutin ja levitin ripsivärin sekä ylä- että alaripsiin.

Huuliin valitsin rajaukseen sekä huulipunaksi suht. neutraalin punaista, jonka päälle levitin vielä väritöntä huulikiiltoa.









Viimeisenä harjoitus kampaus, jossa pohja kiharrettiin.
Molemmille sivuille hollantilaiset letit, joita 'löysennettiin' isommiksi. Alaosan hiukset pyörittelin nutturalle ja laitoin pinneillä kiinni. Lettejen päädyt pyöritin keskenään pienemmälle nutturalle isomman päälle ja laitoin pinneillä kiinni pohjaan.




























sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Päivämeikki sekä päiväjuhlameikki


Näin toisen vuoden viimeisessä jaksossa meillä alkoi ehostuskurssi, josta nämä seuraavat meikitkin on.


Päivämeikki
 
Koko meikkaus aloitetaan mahdollisten entisten meikkien ja kasvojen puhdistamisella puhdistusemulsiolla sekä kasvovedellä. Tämän jälkeen levitetään kosteusvoide.

Seuraavaksi aloitin pohjan värin valitsemisen ja levitin sen paikoilleen. Punertaville kohdille levitin punaisen neutraloijaa ja tummille silmänalusille sinisen neutraloijaa. Päälle laitoin hennosti irtopuuteria kiinnittämään pohjan paikoilleen.

Parillani olikin valmiiksi jo tummat ja tuuheat kulmat, joten niitä vain hieman täydenneltiin omien kulmien tummuuksisella kulmapuuterilla ja harjattiin muotoon.

Silmiin, luomien pohjustukseen valitsin luunvaaleaa luomiväriä, jonka jälkeen luomivakoon levitin vaaleampaa ruskeaa. Silmän ulkonurkkiin banaanin muotoiseen linjaan levitin tummempaa ruskeaa ja ruskean eteen blendasin punertavan rusehtavaa. Silmän keskiosaan valitsin vielä vaaleampaa ruskeaa joka häipyi sisänurkkaa kohden.
Alaluomelle ripsien tyveen laitoin tummempaa ruskeaa luomiväriä.
Rajaukset tein nestemäisellä eyelinerillä, sivellintä käyttäen.
Ripsiväriä laitoin sekä ylä- että alaripsiin.

Huuliin valitsin sekä rajauskynäksi että huulipunaksi lämpimän nudehtavaa, sillä sävy kävi hyvin asiakkaan ihoon ja silmiin.

Poskille ja ohimoille laitoin hieman aurinkopuuteria tuomaan hieman lämpöä. Poskille aurinkopuuterin päälle blendasin vielä hieman poskipunaa.

























Päiväjuhlameikki

iväjuhlameikkiin valitsin parini ihoon sopivan, tarpeeksi peittävän ja kestävän meikki voiteen jonka levitin paikoilleen. Punertaviin kohtiin punertavan peittoa ja tummiin silmänalusiin sinertävän peittoa. Päälle irtopuuteria kiinnittämään pohja.

Kulmiin valitsin parini omien kulmien väristä kulmaväriä ja täytin kulmat.

Silmille pohjaksi valitsin vaaleaa luomiväriä, ulkonurkkiin ruskean pronssihtavaa luomiväriä ja luomen keskiosaan blendasin kultaiseen taittavaa kimalle luomiväriä joka häipyi sisänurkkaa kohden.
Alaluomelle tein vahvan rajauksen tummanruskealla luomivärillä.
Yläluomen rajaukset tein nestemäisellä eyelinerillä.
Ripsiin laitoin ripsiväriä sekä ylä- että alaripsiin.

Huuliin valitsin muuhun meikkiin sopivan tummemman punertavan rajauskynän sekä huulipunan.

Poskille, ohimoille sekä otsaan laitoin hieman aurinkopuuteria tuomaan lämpöä. Poskille, aurinkopuuterin päälle blendasin hieman poskipunaa korostamaan poskipäitä.
 



 





tiistai 14. maaliskuuta 2017

Back To The Roots


Koulullemme tuli uusi Miraculouksen hoitosarja nimeltään Back to the roots, joka on suomessa kehitetty unisex -tuotesarja. Sarjaan kuuluu 3 shampoota, 1 hoitoaine, 1 hoitovoide sekä 1 hiusvesi. Tuotteet sisältävät rohtoja ja yrttejä jotka tasapainottavat, hoitavat sekä ylläpitävät hiuspohjan hyvinvointia. Joissain tuotteissa on myös mentholia hiuspohjan virkistämiseksi.

Exfoliating Shampoo
-kuoriva ja kosteuttava
 
Hellävaraisesti pesevän shampoon luomuriisirakeet sekä maitohappo kuorivat kevyesti hiuspohjaa.
Sopii hyvin hilseilevälle hiuspohjalle.
pH 5 
Clarifying Shampoo
-tasapainottava

Tehokkaasti puhdistava, hiuspohjan toimintaa tasapainottava shampoo sisältää virkistävää ja viilentävää mentholia.
Ehkäisee hilseen muodostumista ja vähentää hiuspohjan ärsytystä. 
Sopii hyvin rasvoittuvalle hiuspohjalle.
pH 5

Balancing Shampoo
-rauhoittava

Sisältää  kosteuttavaa herneproteiinia ja luonnon betaiinia.
Tasapainottaa hiuspohjaa ja hillitsee kutinaa.
Sopii herkälle ja kuivalle hiuspohjalle.
pH 5

Stimulating Conditioner
-hiuksia ja hiuspohjaa elvyttävä hoitoaine 

Kosteuttava hoitoaine, sisältää mentolia joka virkistää ja viilentää.
Poistaa sähköisyyttä ja parantaa hiusten kammattavuutta.
pH 4,5

Pikahoitoaineena: levitä pestyihin pyyhekuiviin hiuksiin. Huuhtele huolellisesti.

Tehohoitona: Levitä reilusti pyyhekuiviin hiuksiin. Hiero hiuspohja ja anna vaikuttaa 20-30 min. Huuhtele huolellisesti.


Nourishing Scalp Cream 
-hiuspohjaan jätettävä kosteuttava hoitovoide

Jätettävä tasapainottava hoitovoide sisältää glyseriiniä, luonnon betaiinia sekä hoitavia ja kosteuttavia öljyjä.
pH 5,5
Levitä pestyihin ja pyyhekuiviin hiuksiin ja hiuspohjaan. Älä huuhtele.


Revitalizing Hair Tonic 
-virkistävä hiusvesi

Teepuuöljyä sisältävä, virkistävä hiusvesi ylläpitää hiuspohjan hyvinvointia.
Aloe vera ja glyseriini kosteuttavat ja rauhoittavat hiuspohjaa, mentoli stimuloi ja viilentää.
pH 4,5


Lähde: KC Professional


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Klassinen permanentti

Koulussa opettajamme näytti asiakkaalle lyhyeen hiukseen klassisen permanentin, joka tehtiin hiusten pääliosaan.

Ensiksi aloitettiin analysoimalla hiusten kuntoa. Tämän jälkeen tehtiin hiustenpesu syväpuhdistavalla shampoolla ja kuivattiin hiukset pyyhekuiviksi.

 

Pesun jälkeen hiukset selvitettiin ja luonnosteltiin haluttuun suuntaan. Seuraavaksi hiuksiin tehtiin jaotukset ja aloitettiin rullaus. Asiakkaalle rullattiin päälihiukset sinipunaisilla rullilla halutun kiharankoon vuoksi ja otsahiukset rullattiin siniharmailla rullilla. Piikit laitettiin myöskin paikoilleen jottei tyveen tule rullan kumilenkeistä painaumia. HUOM! Muista pitää hiuksessa kokoajan tasainen kosteus jotta kihara tulee hyvin ja hius venyy.

 

Seuraavaksi tarvittiin muovitettu suojaliina niskaan suojaamaan asiakas permanenttiaineelta, hanskat, vanunauhaa, käsipaperia asiakkaalle sekä KC:n Perm Keratin -permanenttiainetta.

Tämän jälkeen asetetaan vanunauha paikalleen kiertämään pää rullien alta, ettei permisaine valu pois.
Asiakkaalle käytettiin KC Perm Keratin ainetta numero 1. Aineen levitys aloitettiin niskasta ja noustiin kokoajan ylöspäin.



No.1 aineen levityksen jälkeen asiakkaalle levitettiin vielä tyveen No.0 ainetta, jotta hius kihartuisi paremmin. Permanenttiaineiden levityksen jälkeen rullien päälle laitettiin huppu ja annettiin aineiden jäädä muhimaan sen alle 10 minuutiksi.



Sitten kun 10 minuuttia oli kulunut otettiin huppu pois ja katsottiin onko kihara jo halutun lainen, mutta koska se ei ollut, lisättiin permanenttiainetta, laitettiin huppu takaisin paikoilleen 7 minuutiksi ja tämän jälkeen katsottiin uusi koekihara.

Kun kihara oli hyvä ja halutun lainen, vietiin asiakas pesupaikalle ja kostutettiin siellä vielä rullat permisaineella.
Tämän jälkeen rullia huuhdeltiin hyvin ja tasaisesti 5 min. Huuhtelun jälkeen rullia paineltiin varoen pyyhkeellä sekä paperilla.

Seuraavaksi tehtiin kiinnitysaine joka vaahdotettiin sienen avulla ja tuputettiin rullien päälle joka puolelle. Aineen tulee vaahdota kunnolla. Annettiin vaikuttaa 5min. Vaikutusajan aikana piikit kerättiin rullista pois.



Rullien pois ottaminen aloitettiin alimmaisista rullista hiusta venyttämättä. Samalla kun rulla otettiin pois kiharaa painettiin kiharaa kokoon. Kun rullat oli purettu, laitettiin kiinnitettä lisää ja hangattiin sormilla jakojäljet pois. Aineen annettiin vaikuttaa 5 min. Vaikutusajalla rullat ja latvikset pestiin hyvin, jottei niihin jää aineita. Myös sientä tulee pestä niin kauan ettei siitä enää tule vaahtoa.

Vaikutusajan jälkeen hiukset pestiin käsiteltyjen hiusten shampoolla ja laitettiin hoitoainetta. Kuivaus pyyhekuiviksi, jonka jälkeen föönillä kuivaus.



 

maanantai 5. syyskuuta 2016

KC Perm Keratin

KC:n keratiinipermanentti 0 | 1 | 2  on voimakkaasti kihartava permanenttineste klassiseen permanenttikäsittelyyn.

KC Perm Keratin sisältää keratiinia joka rakennepaikkaa hiuksiin mahdollisesti kiharruksen aikana syntyviä hiusvaurioita. Permanenttineste sisältää myöskin jojobaöljyä sekä kollageenia, jotka suojaavat, kosteuttavat sekä ravitsevat hiuksia ja ihoa kihartamisen aikana. Käsittelyn jälkeen hiukset ovat kiiltävät sekä elinvoimaiset ja kiharasta tulee kauniin kimmoisa.




KÄYTTÖOHJE

1. Valitse käsiteltävälle hiukselle sopivin permanenttiaine
     0 - vaikeasti kihartuvalle
     1 - normaaleille
     2 - värjätyille, huokoisille ja/tai kemiallisesti käsitellyille hiuksille

2. Pese hiukset huolellisesti, ÄLÄ käytä hoitoainetta. Kuivaa hiukset pyyhekuiviksi.

3. Rullaa hiukset haluamallasi tavalla, kostuta hiukset valitulla permanenttiaineella vähintään kaksi kertaa aloittaen niskasta. Muista käyttää suojakäsineitä! Tarvittaessa peitä hiukset permanenttihupulla.

4. Anna vaikuttaa 10 - 20 minuuttia. Tarkista kihara ja jatka tarvittaessa vaikutusaikaa.

5. Vaikutusajan päätyttyä huuhtele hiukset huolellisesti, vähintään 5 minuutin ajan, hiusten pituudesta riippuen. Painele rullia varovasti pyyhkeellä, jotta saat imeytettyä liian veden pois.

6. Valitse kiinnitysaine ( KC Perm Neutralizer tai KC Perm Quick Neutralizer ) ja levitä rullille. Anna vaikuttaa 5 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen poista rullat varovasti ja levitä loput kiinnitysaineesta latvoihin.
HUOM! KC Perm Quick Neutralizer -kiinnite ei tarvitse vaikutusaikaa.

7. Huuhdo lopuksi hiukset huolellisesti ja valitse hiuksille sopiva hoitoaine.



OLAPLEX PERMANENTIN YHTEYDESSÄ

Tee permanenttikäsittely kiinnitysvaiheeseen asti, jonka jälkeen sekoita No.1 ja vesi nokkapullossa. Anna vaikuttaa ohjeiden mukaan.
Seuraavaksi kostuta uudelleen ja anna vaikuttaa ohjeiden mukaan.
Tämän jälkeen poista rullat ja huuhtele.

HUOM! Permanentin yhteydessä EI käytetä Olaplex No.2 ainetta!


torstai 18. elokuuta 2016

Back to school

Kesä loppui ja toinen vuosi hiusalalla alkoi.

Nyt noin viikko koulua takana ja vaikka mitä on jo kerennyt tapahtua ja uutta oppia! Uusiin ykkösiin ollaan tutustuttu ja pidetty heille pieni hemmottelupäivä sisältäen hiustenpesua, -hoitoa sekä hiustenlaittoa.
Aloitimme myös klassisen permanenttirullauksen harjoittelemisen, joka onkin sujunut tosi hyvin!




 
 


 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Nori

Viime viikolla luokkalaisemme Nori pyysi leikkaamaan hiuksensa hieman eritavalla mitä katukuvassa muilla näkee. Leikkauksesta tuli todella ajankohtainen sekä trendikäs ja sellainen josta Nori tykkäsi kovasti.

Aloitimme muodostelemalla rajan halutulle kohdalle ja halutun muotoiseksi. Tämän jälkeen niska ja sivut ajettiin ihan lyhkäseksi. Seuraavaksi hieman häivyteltiin rajaa ajamalla se 6mm, noin puoleen väliin asti ajamatonta kohtaa (raja kuitenkin pään ympäri samassa kohdassa). Tällä keinolla saatiin myös hieman kulmikkuutta sivuihin. Loppu ajamaton kohta ajettiin 9mm, jotta se sulautuisi paremmin alaosaan. Pääliosaa ei leikattu!